sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ihana hullunmylly

(Kirjoitin illalla, mutta jostain syystä en saanut silloin julkaistua..)
Istuskelen tässä lastenhuoneen lattialla.. nyt on yllättävänkin hiljaista, mutta keskimmäinen veljeksistä hakee vielä unta.. Nyt on hyvä hetki kirjoittaa muutamia ajatuksia arjesta ja elosta kolmen pienen (alle neljävuotiaan) kanssa.
Pikkuveljen syntymästä puhuttiin pojille paljon ja molemmat innoissaan odottivat pienintä syntyväksi. Esikoinen kyseli päivittäin milloin vauva syntyisi ja puheli paljon masuvauvalle. Ainoana asiana hieman jännitimme sitä, miten nuorempi isoveljistä ottaisi vauvan vastaan. Hän kun on todella tempperamenttinen ja uhma oli selkeästi puhkeamassa juuri kreivin aikaan. Nukkuminenkin tai lähinnä nukkumaanmeno vaikeni taas ihan hirveästi muuton jälkeen ja aiheutti sekin pientä lisäjännitystä.
Kuten aiemmin kerroinkin ovat molemmat pojat kuitenkin ottaneet superhyvin pienimmän vastaan. Vauva oli heti osa perhettä ja silminnähden tärkeä molemmille isoveljille. Keskimmäinen on saattanut isoveljeä välillä lyödä lelulla ja on muutenkin pojista paljon fyysisempi. Vähän jännitin tuleeko tällaista mustasukkaisuutta esiin vauvan synnyttyä, mutta onneksi ei. Toki tilanne voi edelleen ykskaks muuttua, mutta ollaan kiitollisia, että alku on lähtenyt käyntiin näinkin hyvin.
Nyt kun muutto ja vauvan syntymä osuivat samalle viikolle, oli odotettavissakin, että jotenkin tämä kaikki varmasti heijastuu poikiin. Ensimmäinen viikko oli melko hankala vanhimman kanssa. Itku oli herkässä ja riehaantuminen lähti täysin lapasesta monesti päivässä. Tuntui, että kaikki käytöstavat ovat unohtuneet ja meitä ei kuunneltu ollenkaan. Vastapainona halusi kyllä paljon sylittelyä ja suukotteli ja helli vauvaakin. Yritettiin ymmärtää mahdollisimman hyvin, vaikka ajoittain oli tosi raskasta. Iskä oli päivät lähinnä vanhalla asunnolla ja minä täällä poikien kanssa, joten äidin hermoja koeteltiin.  Onneksi saimme apuja molempien perheitä ja ystäviltä. ♡
Keskimmäisen kanssa lähinnä imetyshetket olivat alkuun haastavia (välillä edelleenkin..). Tyyppi kun keksi kaiken mahdollisen juuri silloin. Milloin huuteli yläsängystä(ei päässyt itse alas), oli kiivennyt ikkunalaudalle, kolisteli pattereita(kerrostalo), tyhjensi kaikki laatikot, tyhjensi likaisia pyykkejä pyykkikorista ja mitä näitä nyt oli. Haha, ideat ei kyllä ihan heti tältä hulivililtä lopu! :)
Seuraavalla viikolla vanhimman uusi kerho alkoi ja iskäkin kerkesi olla jo enemmän kotona. Viikko olikin huomattavasti helpompi kaikinpuolin. Kerho ja omanikäisten seura teki selvästi esikoiselle hyvää, eikä kodin seinät kaatuneet päälle.
Iskän palattua töihin keskimmäisen uhma tosin sitten "paheni" kovasti. Kiukkuraivokohtaus voi tulla milloin missä ja mistä vain. Huh! Selkeästi kaikki muutokset vaikuttivat tähän todella paljon. Ja kun tämä pienimies jotain päättää, niin päätä ei ihan niin helposti käännetäkään.. Kolmen lapsen kanssa on muutenkin kädet täynnä ja tekemiset ja menemiset on hyvä suunnitella edes jotenkin etukäteen. Uhmiksen pikkuhepuli tosin voikin sitten hyvin siirtää uloslähtöä puolella tunnilla jne.. Onneksi elämä ei ole aikataulutettua tällä hetkellä. Kaksi kertaa viikossa pitää tiettyyn aikaan olla hakemassa isoveli kerhosta, mutta muuten ei ole niin väliksi. Ja nyt oon itsekin osannut onneksi olla stressaamatta turhista enkä aseta itselleni liikaa tavotteita. Teen mitä kerkeän ja se riittää! :)
Mikä on sitten ollut haastavinta? Ehdottomasti uhmiksen nukkumaanmeno on koetellut eniten. Sekä illalla että päivällä nukahtaminen on kamalan pelleilyn ja kiukuttelun takana. Tuntikin on vielä pieni aika, minkä tähän showhun saa kulumaan. Ja kaikkea (lähes) on kokeiltu. Ja pientä kipinää on aiheuttanut myös asuminen kerrostalossa. Varmasti naapureilla mukavaa kuunnella tätä vääntöä.. elämää, ei sen enempää.. yritän ottaa rennommin tässäkin.. Nyt pari päivää onneksi on nukkumaan käyty paljon paremmin ilman kiukkua.
Olisikohan pitänyt sanoa ääneen?
Vauva on ollut tähän asti melko tyytyväinen tyyppi. Jonkin verran itkeskellyt nyt masuvaivoja ja tänään haettiinkin apteekista cuplaton kokeiluun. Yöt ollaan onneksi saatu pääsääntöisesti nukkua hyvin. Ainakin iskä, joka ei heräisi kyllä mihinkään. :D tai siis herää kyllä kun vaimo vähän murahtaa... haha
Hereillä ollessaan vauveli viihtyy parhaiten sylissä ja syöminen, uhmiksen vaipanvaihto, tiskaaminen jne alkaakin sujua jo melko hyvin yhdellä kädellä. Uloslähtötilanteissa olen lähinnä onnellinen, ettei kukaan ole näkemässä. Pahimmillaan täyttäkurkkua huutava vauva, raivoava uhmis, joka riisuu samaan tahtiin kun häntä puen ja esikoinen, jolle ei mikään vaate käy juuri tänään päälle.... tähän mielikuvaan on varmaan hyvä lopettaa...? :D
Mutta kaikinpuolin meillä menee oikein kivasti ja paljon on omasta asenteesta kiinni, miten vaikeatkin tilanteet kokee. Välillä menee hermo ja vanne kiristää päätä, mutta päällimmäiset tunteet ovat onni ja kiitollisuus. Nautin arjesta! (ja siitä kun iskä avaa viiden pintaan ulko-oven ;)) 
Enää ei kuulu kiehnäämistä ja pyöriskelyä, vaan tasaista tuhinaa ylä-ja alasängystä. Kauniita unia rakkaat pojat ja kaikki muut! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukava kun jätit kommentin! :)